Free Willy!!

rv 37+4. Rukoilusta ja anelusta huolimatta toukka ei tee elettäkään ulostulon suhteen. Eihän viikot ole kyllä vielä täynnä, mutta en pistäisi pahakseni ollenkaan hieman aikaisempaa saapumista, johan tässä alkaa ihmiset olla täpinöissään, eikä kylkiluutkaan enää kauaa kestä tälläistä menoa..

Ja eniten varmaan kaipaan pääsyä vanhaan ulkomuotoon, joka ei mitenkään erikoinen ollut, mutta vaikka en itseäni ole rannalle ajautuneeksi valaaksi tuntenut näin paljoa aiemmin, niin herra saa sen kyllä aikaan. Äskeinen toteamus sai tunteet kyllä ihan miinuksen puolelle, kun ehdotin kolmen s:n niksiä (sauna,seksi ja siivous) toukan avustamiseksi ulkomaailmaan. Vastaus tuli että; "voidaan me siivota ja käydä saunassa.." jonka jälkeen kirjan lukeminen jatkui. Herra on monta viikkoa nyt keskittynyt vain kirjoihinsa, ja kaikki hellyydenosoitusyritykset ovat nimenomaan jääneet yrityksiksi. Voinko näyttää jo niin vastenmieliseltä vai missä on vika..? Sitäpaitsi, olen kyllä saanut kuulla kuinka lihava ja ruma olen, enkä osaa mitään. Välillä on niin paha olla, että voisin vaikka hypätä junan alle, mutta onneksi järki voittaa yleensä. Vaan, omasta päätöksestä ei voi valittaa, itse olen sortunut "jumalan lahjaan kaikille maailman naisille" kuten herra itseään kutsuu.. Niinpä niin, kuinka vaatimatonta...

Vasara ja nauloja

Paluu anoppilasta kotiin ei sittenkään miellyttänyt, vaikka anoppilasta lähtö olikin päivän kohokohta. Tai ex-anoppilahan se alkaa jo olemaan, enää puuttuu että rouva saa omat tavaransa kuljetettua pois että minä saan omani tilalle, jolloin kuvaan astuu uusi emäntä. Kyseisen ihmisen kanssa monien remonttiin liittyvien erimielisyyksien jälkeen en enää tiedä onko se paikka ihan sitä mitä haluan, vaikka itse olenkin suureksi osaksi valinnut tapetit yms, en osaa kuvitella muuttavani anopin taloon, vaikka eihän se ite sielä enää sitten asu (toivon mukaan...). Hienolta sielä näyttää, kieltämättä, mutta jo pelkkä ajatus ahdistaa.. Mutta pistetään hormonien piikkiin. Tämäkin.

Perheilta

Kotiin saavuttua ajattelin että jes, kello ei oo paljoa, nyt voidaan tehdä tänään jotain kivaakin. JA VIELÄ MITÄ, tässä me istutaan sohvalla (huom. samalla sohvalla, eri puolilla. Ennen istuttiin aina eri sohvilla!) herra pelaa läppäri sauhuten, ja minä yritän purkaa ahdistuksen johonkin muuhun, ennenkuin hirtän sen oman läppärini virtapiuhalla. Että näin. Ei kuulo- eikä puhekontaktia, kättä jos huiskuttaa naaman edessä niin saattaa saada jonkinmoisen reaktion aikaan, hyvin todennäköisesti murinaa. Miten VOI olla mahdollista, että reilut parikymppiset ihmiset istuu perjantai-iltana toimettomana kotona sohvalla kuin vanhat naakat puhelinlangalla? Kysympä vaan. En tiedä missä on vika, mutta herra on hyvin nihkeä lähtemään kanssani nykyään yhtään mihinkään, mutta muitten kanssa kyllä. No onhan se todettava, että alan olla melko tukevassa kunnossa (rv 27+3), mutta ei sen pitäisi estää koko sosiaalista elämää muun maailman kanssa. Sitten vielä ihmiset kehtaa ihmetellä, miksi jotkut raskaana olevat naiset eivät ole tyytyväisiä omaan ulkonäköön varsinkaan kun vatsa alkaa näkyä hyvin jo ulospäin, jos kotona on näin kova kannustus. Taas alkaa sapettaa vietävästi koko asia, että voisin hirttää jonkun tällä samaisella virtapiuhalla...Mutta se siitä ja sen kestävyydestä.

(Yritin avata herran sanaista arkkua ja sain vastaukseksi pikaisen katseen ja ynähdyksen. En oo hirveän vaativa miesten suhteen ollu koskaan, mutta kuuro-mykkä-sokea on jo kirsikka kakun päälle...)

Istumista kultakaivoksen päällä

Näin kävi mielessä kun näin iltalehden uutisotsikon. 12 000$ litrahinnalla meikäläisen takapuskurista sais kyllä imaista enemmänkin tavaraa, sitä sieltä kyllä riittää. Kaikkea sitä kuulee ja näkee kun tarpeeksi vilkuilee ympärilleen. Hirvittävää ajatella, että ihmisiä tapetaan, jotta pimeille kosmetiikkamarkkinoille saadaan RASVAA! Jotenkin ei vaan mene jakeluun, ei sitten millään, että mitä liikkuu tälläistä tekevien ihmisten päässä. Jollakin tavalla pystyn ymmärtämään eläinten salametsästyksen, vaikken sitä hyväksykkään, mutta että ihminen voi olla peto toiselle ihmiselle samalla tavalla kuin eläimille. Ei. Ei. Ei ei. Ei.

(Havahduin juuri tekemästä herralle painoarviota ja mielessäni mietin mahdollisten tulojen määrää... Hyi minua! )

Herra on kyllä viimeisten kuuden kuukauden aikana ottanut melko runsaan spurtin keskikehon rakennuksessa, minkä myöntää kyllä ihan itsekkin. Asia tuntuu vaivaavan häntä enemmän kuin minua, sillä tähän tyttöön on aina vedonnut pienet, pyöreät ja suloiset reppanat, vaikka herra ei tähän kategoriaan ole koskaan istunutkaan täysin reilulla 180cm pituudellaan. Ehkä tämä masunkasvatus on se meidän yhteinen harrastus, tämän reisiä kuumottavan läppärit-sylissä-sohvalla illanvieton ohessa. Löytyy sitä kannustusta näemmä sittenkin, kaikesta huolimatta! 

vanha suola ja sitärataa

Näiden parin kuukauden aikana oon alkanu syystä taikka toisesta muistelemaan exiä, hoitoja ja muita samaan kategoriaan kuuluvia ja vähemmän kuuluvia kaksilahkeisia. Mikä piru siinä on, että vielä pitkienkin aikojen jälkeen, kaipaan sitä yhtä ja samaa reppanaa, vaikka tiesin että sille suhteelle olisi ihan liian monta estettä ja hidastetta, ettei se tulisi pidemmän päälle onnistumaan, ei edes hyvällä tahdolla... Tuntuu säälittävältä haikailla perään, varsinkaan kun oma tilanne on mikä on, ja reppana itsekkin on kihloissa. (oli itseasiassa jo silloin) Mutta hän oli ainoa ihminen, jonka seurassa viihdyin aina ja joka hetki, ja valvoin vaikka aamuun saakka, ihan vain katsellessani häntä ja hänen tekemisiään, olivat ne sitten mitä hyvänsä, aina lamppujen vaihdosta ajamiseen. Ja jokaikinen kerta, kun reppana pääsi yöksi luokseni, oli elämäni parhaita hetkiä. (ja seksi oli sitäpaitsi aivan mahtavaa!! ;D)

Noh, myöhäistä pyllistää, turhaa surkuttelua ja itsensä piinaamista, ne hetket olivat elämäni parhaita, korostaen sanaa olivat. Muistot säilyvät, ja joululahjaksi saatu kaulakoru pysyy kaulassa hamaan loppuun saakka, vaikka nykyinen herra ei niistä pidäkkään, nimenomaan tästä syytä että ne ovat reppanalta saatuja, ja reppanahan sattui olemaan herran ystävä.

En tiedä missä on vika, mutta en tunne minkäänlaista pistoa rinnassa, vaikka suhde herraan on kestäny jo jonkun aikaa, ja haikailen silti reppanan perään. Myönnän kyllä välittäväni herrasta hyvin paljon, mutta tunteet ovat viilenneet herran jatkuvan valehtelun ja salaperäisten yövierailujen ansiosta melko reippaalla kädellä. Asiasta on puhuttu, mutta tuloksetta. Ainoa, mitä se on aiheuttanut, on ollut molemminpuolista itkua vailla minkäänlaista selvyyttä mihinkään, paitsi siihen, että nyt tiedän ettei herra puhu, vaan vaikenee kuin muuri, mutta itkee kyllä senkin edestä. Vaikka en herraa niin kauaa ole vielä tuntenutkaan, että voisin väittää tuntevani hyvinkin, oon silti joitain asioita ehtiny huomata. Kuten esimerkiksi sen, että mitä suurempaan ääneen ja useampi sanaisesti jostain asiasta hän puhuu, sitä varmemmin se on vale tai ainakin erittäin paisuteltua totuutta. (tämä koskee tietysti vain hänen omia asioitaan) Mutta minkä ihminen itselleen voi, tyytyminen on tähän.

suolikarusellia ja lääketokkurointia

Jälleen kerran saan taas havahtua haavemaailmasta kylmään todellisuuteen, kun pikkukaveri potkaisee niin että tyrät rytkyy. Miten niin pienestä ihmisestä, voi lähteä tuollainen voima? Hirvittävää ajatella, miten nämä loput kolme kuukautta menee, kun nyt jo tuntuu lapsonen tulevan navasta ulos. HUI!  Mutta mitään ihanempaa en tällähetkellä tiedä, kuin vatsassa kasvava pikku marakattini, vaikka aluksi pelkäsin ja itkin, kun asia ei oikein tahtonut sopia ajatusmaailmaan, koska en sen kummemmin ollut ajatellut herran kanssa lasten hankintaa, juttuhan oli kuitenki loppujen lopuksi vielä aivan alkumetreillä. Mutta luultavasti, vaikka suhde herraan rakoilisi miten paljon tahansa, niin tämä tulee olemaan elämäni paras oho-hups! <3 Ja toivottavasti nämä viimeiset kolme kuukautta menee hyvin. Ja jää sikalenssut sairastamatta! (piikkiähän kun en käynyt ottamassa)

Mistä päästäänkin sujuvasti taas seuraavaan asiaan, nimittäin neuvolan hoitsutäteihin. Viime käynnillä yrittivät ihan väen vängällä tyrkyttää rokotetta, josta kieltäydyttyäni sain kuulla kuinka julma ihminen olen ja näin ollen vaarannan syntymättömän lapseni hengen! Tuota lausetta olen kyllä saanut kuulla koko neuvolarumban ajan, mutta aiemmin syynä oli tupakointini, josta en ole vieläkään päässyt täysin eroon. Miksi ihmisille annetaan vaihdoehdot joko ottaa rokote, tai olla ottamatta, mutta syyllistetään kun ei oteta? Sitäpaitsi, koska kyseessä todellakin on myös toinen henkilö, täysin viaton ja puolustuskyvytön yksilö, joka ei voi sanoa mielipidettään asiaan, en missään tapauksessa halua vaarantaa hänen henkeään rokotteella, jota hädintuskin on testattu! Tähän hoitaja kyllä totesi että eläinkokeissa tulokset olivat hyviä eikä eläinten sikiöille tullut vaurioita ja muita häiriöitä.. ELÄINTEN! Joku rottako tässä ollaan?!

Vaikka tuntuukin hassulta verrata tämän vuosituhannen lääketutkimuksia 50-luvun vastaaviin, niin jostain kumman syystä teen sen silti. Silloin kehitellystä lääkkeestä aiheutui elinikäiset vauriot lapselle, kun odottava äiti käytti kyseistä lääkettä raskauspahoinvoinnin lievitykseen, sillä lääkettä ei oltu testattu. Mutta koska aine oli myrkyttömäksi todettu, arveltiin sen olevan vaaraton ihmisille. Vaikka kyseessä ihmelääke olikin, joka tuntui auttavan sairauteen kuin sairauteen, ei sen haitoista tiedetty mitään, ennenkuin karu totuus alkoi nostaa päätään kun yhä useampi lapsi syntyi epämuodostuneena, kuurona tai sokeana. Juuri näin, näin sitä pitää. Tietenkin on totta että nykyään testataan kuitenkin jossakin määrin huolellisemmin, ennen markkinoille tuontia, mutta luulenpa ettei kukaan raskaana oleva nainen tahdo vaarantaa omaa, rakasta syntymätöntä lastaan ollakseen koekaniinina mahdollisesti vaaralliselle aineelle, joten mitenköhän arvon herrat ja rouvat voivat määritellä miten rokote vaikuttaa mihinkin. Kysympä vaan.

Myös tämä pisti miettimään, vaikka varmuutta asialle ei olekkaan. Yhä enemmän uutisia ja maailman menoa seuratessani, tulin siihen tulokseen, että tein oikean päätöksen, enkä kadu hetkeäkään, etten ole piikillä käynyt, enkä aio käydäkkään. Jokaisella toki saa ja pitääkin olla oma mielipiteensä asiaan, varsinkin joiden omakohtaisesti täytyy miettiä hyvät ja huonot puolet sekä omasta että toisen puolesta.